Tervepä terve.
Toimituksen lounaissiiven uurnanlaskuosaston viikkokalkyylit sotketaan tähän nyt sitten.
***
Näet uurnillahan on käyty. Pyhänä ihmeteltiin presidentinvaalien karsintakierroksen tulosta ja tästä homma vaan helpottuu. Ensimmäisellä varvilla piti osata blokata pois joukosta seitsemän huonointa, nyt tarvitsee osata antaa ääni vähemmän pelottavalle ehdokkaalle.
Valinnanvara ja mokaamisen todennäköisyys on toisaalta tasan 50 prosenttia, mutta karsittavaa on vähemmän.*
Viihdearvoa vaaleilla ei taida olla ihan sen vertaa kuin ensimmäisellä kierroksella. Esimerkiksi Lipponen-Väyrynen-kaksikon keskinäisestä piikittelystä sai muutamat hyvät naurut tv-tenteissä.
Niinistön johto ei kylmästi ajatellen ole ihme. Tuotteen hyvyydestä en tiedä sanoa, mutta olisi sekin saavutus jos kuuden vuoden sinnikäs myyntityö ei tuottaisi muka mitään tulosta.
Haaviston nousu taas taitaa osoittaa että jossain oli aika iso porukka jolta puuttui ihan oma ehdokas – kunnes selvisi, että se on tuo tähän asti hiukan taka-alalla pysytellyt kaveri.
Tähteelle jääneiden ja muiden äänien jakoa miettiessä on hyvä muistaa sekin, että ensimmäisen kierroksen äänistä yksikään ei ole ehdokkaiden omaisuutta. Tilit ovat taas nollilla, enkä nyt puhu kampanjakassoista.
***
No, joidenkin arvioiden mukaan finalisteista molemmilla on asiaosaaminen hanskassa hyvin ja enempi kyse on painotuseroista.
Näinköhän erot syntyisivät sitten pitkälti siinä, miten hyvin asiansa saa tehtyä tiettäväksi ja perusteltua. Eli osoitettua, että paketissa on jotain sisälläkin.
Äänestäjäkuntaa tietysti kiinnostavat maan sisäiset asiat, vaikka ne eivät presidentin ykkössouvi olekaan.
Tuhannen taalan kysymyksiin taitaa näin kuulua sekin, kumpi onnistuu vaikuttamaan enemmän siltä, että tässä ollaan myös vähävaraisen, pienyrittäjän ja maakuntien asialla.
***
Mutta käyntikorttiahan tässä valitaan, ja jokainen tietää millainen on hyvä käyntikortti: kulmista kurtistumaton ja tahriutumaton, kertoo viestinsä selvästi ja jää ehkä mieleenkin. Sisältö niissä yleensä on aika niukkaa kuitenkin.
Ehkäpä pitäisikin puhua pärstäkerroin- eli pk-vaaleista.
Sen voi ajatella myös toisena pk-asiana, eli kumman kanssa menisi mieluummin peekoolle eli päiväkahveille.
Puheviestinnän asiantuntija neuvoi jo katsomaan vaalitenttejä välillä ilman ääntä. Kertoo kuulemma paljon ihmisestä, miten tämä elehtii ja ilmehtii esimerkiksi kanssakeskustelijaa kuunnellessaan.
Sopii hyvin tuohon kahviteemaan tämäkin, mykän teeveen tuijottaminen on vähän kuin katsoisi ehdokkaita kahvilan ikkunan läpi.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
