Tervepä terve. Toimituksen koillispalttoon viikkoprässäys tehdään tässä seuraavaksi.
***
Vaalit on puettu aika monen lajin numeroiksi ja tilastoiksi, mutta on sitä arkisempaakin matematiikkasovellusta.
Kävin tuossa nuorisotila Narikassa viime viikolla huolia kuuntelemassa: arki-iltojen aukiolo on turvattu, mutta lauantai-illoissa kiikastaa. Perusongelma on se, että vapaaehtoisia valvojia on vähän niukasti.
No, niitä mietityttämään jääneitä lukuja. Nuorisotilassa käy hyvänä lauantai-iltana kuulemma nelisenkymmentä nuorta. Optimistisesti laskien näillä nuorilla on 80 vanhempaa – ja vaikka miten laskisi avioerot ja luonnolliset poistumat mukaan niin kymmeniä silti. Täysi-ikäisten vanhempien sisarusten määrä lienee sekin jonkinmoinen. Pikaiseen summaten jo pelkät Narikassa kävijöiden vanhemmat riittäisivät pitämään tilaa auki muutaman vuoden ajan.
Se tässä siis jäi uutista tehdessä askarruttamaan, että miten jo tästä porukasta ei löydy valvojia, vaikka kuinka vielä karstattaisiin porukasta pois vuorotyöläiset, ne joilla on kotona pieniä lapsia ja muita päteviä syitä.
Ihan pätevä syy ei ole se, että jos pitää valvoa Narikassa, jää joku toinen narikka asioimatta.
Miinuspuolena eittämättä on, että omalla valvontakerralla se oma jälkikasvu ei tule nuorisotilaan, mutta mittatappioitahan on elämä täysi.
***
Se on toinen ja kolmas asia, mitä uusia ilmaisuja tai tietoja nuorisotilaa valvoessa voi oppia.
Aamutelkkarissa puhuttiin tiistaina tästä sanapuolesta, lasten kiroilusta näet. Selvää on, että varautuu tai ei, jossain iässä rumien puhuminen on vähän kuin itsetarkoitus.
Telkkarissa asiantuntija muistutti, että ympäristöstäänhän piltti niitä sanoja, karskimpiakin, oppii ja ottaa käyttöön.
Totta. Erityisesti sanavarasto kasvaa silloin, jos kotona on tehty vaikka itse keittiöremonttia, kolme kiloa jauhoja levinnyt lattialle tai koira syönyt sohvan.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
