Heipä hei.
Toimituksen lounaisen loskassatarpomisosaston viikkoraportti on tässä nyt kyllä taas.
***
Ruokateemalla aloitetaan, kuten tavallista.
Tuli koukattua työreissu Tukholmaan. Paluumatkan iltaruoka löytyi varustamon piikkiin seisovasta pöydästä, ja kunhan syömisen ajoittaa muuhun kuin ruuhka-aikaan niin mikäpä hänessä.
Mutta asiaan. Puolensa ja sitten se toinen puoli näkyy olevan ilmaisen ruoan jakamisessa. Kauhunväristyksillä seurasin erästäkin arviolta parikymppistä tyttöä. Likka keräsi lautaselleen nakkia, perunaa, vihannesta ja keksiä jos jonkinmoista. Väliaikatulos oli tavallisen täysi lautanen. Lopputulos puolestaan oli se, että lautaselta tuli syötyä pari keksiä. Loppu jäi koskemattomana pöytään mistä se ruokailijoiden lähdettyä kerättiin pois ja heitettiin menemään.
Periaatteessa asia ei itselle kuulu mutta sen seuraaminen tuntui silti äärettömän pahalta.
Ruoan arvostuksestahan tässä vain on kyse, ja parhaillaan taidetaan elää inflaatiovaihetta.
Omalla kohdalla arvostusta voi olla vähän liikaakin. Yksi osasyy on varmalla siinä, että pienempänä tuli istuttua eräskin iltapäivä isoisoäidin keittiössä. Hän oli syntynyt vuonna 1904 ja ajan ihmisten tapaan nähnyt pakostakin sen verran pulaa ja puutetta, että vielä 80-luvun lopulla leivän putoaminen lattialle edes vahingossa oli jotain kamalaa. Pahaa ruokaa ei hänelle juuri ollut, ja siihen asiaan ei ole mitään lisättävää. Arvostus oli kohdallaan.
Tässä lakkojen aikana on huolena ollut, että mikähän kaupasta loppuu. Tavan tallaajalle pitäisi tietysti riittää, että kaapissa on perunaa ja kananmunaa ja pakastimessa makkarapaketti ja pussillinen leipää. Nyt huoleksi on tuntunut muodostuvan puhtaasti ylellisyystuotteiden ehtyminen.
Jotenkin tässä on alkanut pikkuisen jo toivoa, että kestäisipä nyt lakkoa edes sen aikaa, että joudutaan edes hetki elämään perustarpeilla. Sitäkö kautta vasta opittaisiin pois tästä ei-penniäkään-kiinni- asenteesta. Ei mahdottoman yltäkylläisyyden tarvitse olla itsestäänselvyys.
***
Tähän nyt tietysti liittyy tämä maitosoppakin.
Kotimaista ja Valion purkissa olla pitää, että ihmisille kelpaa maito maitona.
Vanha tuttavamme Matti Vanhanen pisti peräti yhden kaupparyhmän osaltaan boikottiin kun ei halutun merkkistä maitoa hyllyssä ollut.
Asiaa lainkaan tuntematta tulee kyllä mieleen, että aika ainutlaatuinen veto se sekin. Kansainvälisesti lienee aika outoa, että pääministeri noin ottaa kantaa yksittäisen kauppatuotteen esille panoon.
Toisaalta niin on sekin, että aikamies yleensäkään juo maitoa.
Selittäkääs nyt sekin sitten, että maidon on oltava kotimaista, mutta sitten siitä metrin päästä kammetaan ostoskärryihin ruotsalaista, tanskalaista, saksalaista jugurttia ja juustoa kyllä.
Noin muuten siinä ei tietty ole mitään merkillistä, että Vanhanenkin on ostomaidon varassa. Kun ammatin muistaa, voi melko varmasti päätellä että miehen oma lehmä on ojassa.
***
Tätä kirjoittaessa Turun Myllysilta on vielä kuten miten paikallaan. Tätä luettaessa tilanne voi olla eri.
Kuin sattumalta piipahdinkin Myllysillan kupeessa sunnuntaiaamuna.
Jonkinmoisella bisnesvaistolla tässä tietysti olisi tehnyt rahaa komeasti. Kaffeteltan perustaminen siihen sillanpieleen tuli mieleen ihan hakematta mutta tietysti päivää liian myöhään. Kovin kaukana ei ole ajatus, että niille sillan notkumista katsomaan tulleille noin 30114134 ihmiselle olisi voinut myydä jonkun kupin mokkaakin.
Sikäli mikäli jäiden lohkomiseen ei tähän mennessä ole keksitty konsteja, niin jatkettaisiinko tällä ruokateemalla. Ajatuksena luonnollisesti on perustaa sulattajaksi jättimäinen nuotio siihen jokijäälle. Siinä töyräällä tietty myytäisiin grillimakkaranpätkiä ja keppejä, joille sitten vaan sen verran pituutta että yltää penkalta hiillokselle asti. Kepin paksuuden on oltava tietty, ettei sen päässä killuva makkaranpala notkahduta varpua liiaksi, mutta älkää huoliko, siellä penkalla on parhaillaan ihan muutama lujuuslaskelmien ja notkahduslaajuuksien asiantuntija.
***
Noin muutenhan silta on saanut aika hyvin huomiota ja esimerkiksi Ylen verkkosivulla oli suoraa kuvaa sillalta kaiken aikaa.
No miksipä ei, kun asiaa ajattelee. Samaa sitä kytätään hartaudella, milloin on ruudussa oma suosikki urheilukisojen alkuerissä tai tosi-tv sarjan haastekilpailussa.
Että putoaako vai eikö putoa.
***
Heip.
