Tervepä terve. Toimituksen koillisstudion viikkokuvaukset suoritetaan tässä seuraavaksi.
***
Lännen median lehdissä todettiin maanantaina tv-ohjelma-arviossa osuvasti, että tositeevee on kuin dekkari: ne tarjoavat vakioidun muodon, jonka puitteissa voidaan käsitellä melkeinpä mitä tahansa elämänalaa.
Näin on ja tätä lajia riittää, joskin kytkökset toteen ovat joskus vähän ohuet.
Maanantain arvio koski uutta autonlaitto-ohjelmaa, ja kuten tiedetään, niissä ei ole aina paljoa yhteistä tosielämän kanssa. Rahat eivät telkkarissa lopu eikä aika. Ohjelmassa kaikki sujuu suitsait, mutta jokainen autoja värkännyt tietää, että todellisuudessa jo muutaman kiinniruostuneen mutterin kanssa tapellessa menee joskus päivä ja pimeyden jumalien nimiä tulee mutistua kuin mustassa messussa. Hitsari voi lisäksi käsittää väärin kehotuksen ottaa tukevat pellit ja tinata saumat ja löytyy viikon päästä kyläkapakasta tinaamasta ja pohjalla on jo tukevat pellit ja taas aikataulu pissii.
Sitten on kotiohjelmia, joista eräässäkin haetaan Suomen kauneinta kotia. Siinä kaukana arkijärjestä on hysteerinen raati, jonka mielestä vinoon lyöty taulukoukkukin on fantastisen rustiikki yksityiskohta.
Erittäin mielenkiintoinen ohjelma on se, missä kuokitaan toisten häissä ja arvioidaan niin puheet, vaatteet kuin ruokakin. Kohtalokkainta on, että ohjelmassa paljastetaan myös häiden budjetti. Ensimmäisestä jaksosta meni osa ihan ohi tämän vuoksi: näköhän siinä musteni, kun summa ruutuun leväytettiin. Jossain toisessa hääohjelmassa edetään valmisteluissa kriisistä kriisiin, vaikka muutenhan kriisin heittämistä hääparin päälle kirkon ovella ei suositella nykyään.
Ehkä arvosteltavien asioiden skaalaa voitaisiin laajentaa muihinkin koti- ja juhla-asioihin. Esimerkiksi kävisi ohjelma ”Arvostele mun viikkosiivous”, jossa jännitettäisiin, löytääkö tuomari Ismojukan keittiön kaappien alle potkaiseman toissajouluisen kinkunluun – entä onko tämä imelä lemu lattianpesuainetta vai yläkerran alivuokralaisen omaan käyttöön kasvattamaa.
Tai jospa häiden sijaan arvioitaisiin hautajaiset, joissa on paljon yhteistä häiden kanssa. Pitää osata pukeutua ja nauraa vain oikeissa paikoissa, useimmiten pastori puhuu, juhlaruoalla voi tehdä vielä kerran kiusaa läheisille ja omaisten puhe voi olla samasta monisteesta vähän muokattuna. Se, jossa todetaan, että kyllähän sen jo silloin vuosia sitten näki, että nyt se on tämän miehen kohdalla menoa.
Täällä jokien seudulla on tietysti tärkeintä muistaa, että poismenneet elävät suistoissamme.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
