Heipähän hei.
Toimituksen lounaissiiven saaristoasiainosaston kevätraportti onkin suunnilleen tässä taas.
***
Kiirastorstaina tuli mieleeni, että eihän tätä menoa koko Lappia tarvita edes matkailumielessä juuri paljon mihinkään.
Useastihan kuulee ihmisten lähtevän lomillaan pohjoiseen lumen perässä.
Joutavaa vaivannäköä se sellainen. Hilpaisin kiirastorstaina pääsiäisenviettoon lounaissaaristoon, jossa lumiennusteiden mukaan ei ollut paljon lunta.
Ennusteesta emävale, vai miten se oli. Mökkimatkan viimeinen osuus tähän aikaan vuodesta tietää reipasta kävelyä saaren halki kulkevalla polulla. Helpommin mietitty kuin tehty. Ennusteista poiketen lunta nimittäin oli kevyesti yli saappaanvarren ja alavilla paikoilla haaruksiin asti. Matalamieliset viittaukset mahdolliseen persjalkaisuuteen voidaan jättää omaan arvoonsa, liki parimetrinen saaristoasiain toimittaja upposi joka toisella askeleella metriä syvälle kinokseen. Apua ei ollut, vaikka saappaannumerokin on lähes luokkaa lumikenkä. Koko lystin suola oli selässä kiikkuvassa täydessä rinkassa ja siihen sidotussa ahkiossa, jossa välttämättömyystarpeiden saamiseksi perille on tietysti paras mahdollinen vaihtoehto. Pakollisista tauoista viisi käsitteli aihetta läähätys, yksi pidettiin tavaroiden muovisäkkiin pakkaamisen nimissä. Vettähän sitä alkoi sataa suunnilleen kolme minuuttia taipalelle lähdön jälkeen.
Kokemuksesta voidaan nyt todeta, että vielä on tuotekehittelyllä vaatetusalalla paikkansa. Luhdan toppatakki pitää kylmän ilman ulkopuolella mutta hyinen vesi tulee ihan iholle asti.
***
Tietysti koko tarinan toinen puoli liittyy paluuseen.
Saariston lumista hävisi pyhien aikana noin kolme neljännestä. Siinä, missä torstaina sai kiskoa täyttä pulkkaa halki umpihangen, piti palatessa nykiä samaa keksintöä puolityhjänä ihan kuivassa heinikossa. Jos pyhinä olikin virinnyt ajatus istua itse pulkkaan ja lasketella vapaalla paluumatkan alamäet, maanantaina koko idean sai haudata.
Tässä on jotain samaa luonnonoloihin liittyvää kohtuuttomuutta kuin aikanaan talvileireillä armeijassa. Silloinhan muutamaankin otteeseen hakattiin neljä päivää umpijäiseen nummeen poteroa kuokan ja lapion kanssa. Lopputuloksena oli noin hansikkaan tilavuuden verran vetävä monttu. Lopulliseen kulmaansa v-käyrä asettui tietty vasta leirin lopulla, kun kaivanto piti luoda takaisin umpeen.
***
Tietysti radiouutiset pitävät huolen siitä, että kaikenmoinen maailman pahuus ei pääse unohtumaan edes jääkenttien keskellä. Mitä lie itsemurhapommittaja-aiheita sitä olikaan.
Sen verran kulttuurishokkia talvimökkeilyssä ja olemisessa matkojen päässä lähimmästä katuvalosta on, että aina mieluusti ensimmäisen yön pitää radiota hiljaa jorisemassa ja torkahtaa siihen. Seuraavana aamuna itsekseen höpöttävä toosa alkaa jo tuntua luonnonrauhan häiritsemiseltä.
Sitä paitsi seitsemännet uutiset joissa jäät eivät vieläkään olleet vieneet koko Saloa mennessään, alkoivat tuntua itsensä toistolta.
***
Tietysti ne raportit, joiden mukaan kevät tulla tupsahti toisena pääsiäispäivänä, eivät ole järin vääriä. Kemiönsaaren teillä oli maanantaina suorastaan vilkasta. Ei autoista, mutta kävelijöistä, pyöräilijöistä, pyöräilemään opettelevista ja ties mistä. Taalintehtaalla rantapenkalla istui joku ihan silkkaa auringonpalvontaa harjoittamassa ja pellonreunoilla oli bongareita sen verran, että isommalle lakeudelle olisi ollut tarvetta.
Eipä siinä mitään, kunhan kukaan ei keksi taas tehdä jotain naurettavia tilastoja työtehokkuudesta. Notkahdus on tulossa. Maanantaina sitä sai huomata, että monella pihalla oli jo kaivettu vene esiin pressun alta, tuotu kuokat ja haravat valmiiksi pihanojennustalkoita varten, kiivetty tellingeille ties mitä varten. Kyllä sen nyt aavistaa, että seuraavat viisi viikkoa keskivertotyöläisen mieli askartelee työasioiden sijaan kotona vartoavissa tärkeämmissä projekteissa.
Toisaalta, onpa edes pirteä mieli, se askarteleva.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
