Lippuja ei viikonloppuna kannattanut välivarastoon viikkailla; perjantaina liputettiin Snellmanille, sunnuntaina äideille ja lauantaina liput nostettiin puolitankoon Mauno Koiviston kunniaksi.
Viikon alku on muisteltu Koivistoa, kuten oikein onkin.
Sävy muistoissa on ollut kovin lämmin ja tuttavallinen, ja ainakin tällaisten karvaa vaille nelikymppisten muistoissa tämän tietysti selittää se, että 70-luvun lopulla syntyneelle Koivisto oli presidentti oikeastaan koko muistoissa olevan lapsuuden ajan.
***
Tuskinpa Koiviston politiikkapuheista alakoululainen ymmärsi, mutta mies jäi mieleen telkkarivälähdyksistä tummakulmaisena kaverina, joka jotenkin tuntui hoitelevan asioita kuntoon. Jos ja kun joku oli eri mieltä, se ei ole lapsen mieleen jäänyt.
Kun päällimmäiset on muisteltu, tullee monen muunkin mieleen, että pitäisikö perehtyä hiukan paremmin siihen, millaiset olivat rakenteet lapsuuden ajan Suomessa ja miksi tehtiin niin kuin tehtiin, Koivistokin. Monestihan saa huomata kuvansa olevan harmillisen hatara.
Koiviston surukirja avattiin tiistaina ja kesällä voisi olla paikallaan avata joku Koiviston muista kirjoista. Omaksuttavaa riittää, vaikka kahlaisi läpi vain päällimmäiset.
***
Liekö lapsuusajan muistoihin tekoa silläkin, että Koivisto oli puhtaasti telkkariajan presidentti; hänen aikanaan toinenkin kanava laajeni koko maan kattavaksi ja viimeisessäkin torpassa nähtiin vilaus päämiehestä. Edeltäjän aikaan piti hiihtää maantien varteen vilausta varten.
Osaltaan kuvaa pehmensi esimerkiksi Koiviston antautuminen Ransu-koiran haastateltavaksi lastenohjelmassa tai Spede-elokuvissa nähty Ismo Kallion esittämä ”vara-Manu”, lempeä imitaatio joka kertoo paljon aikansa hengestä.
Koiviston synnyinkoti oli niin lähellä suomalaisen kaupungistumisen alkusijoja kuin olla voi.
Ehkä joku vielä puntaroi, mikä merkitys oli sillä, että Koivisto oli ensimmäinen kaupunkilaissyntyinen presidentti.
aku.poutanen
@pernionseudunlehti.fi
