–No nii, see ol sit siin, ei tullu mittä jännämist, meinas Kerttu, ku ennakkoääne tuliva näkyvi. Mää varasi syämist vähä piremäks aikka, siin o piirakoi ja munavoit, syäkkäs pois kuivamast.
–Pare oliki et men koht ohi, tule halvemaks ja loppusiva neekki natkutukse samoist asjoist, kyl niis vaalitenteis jo kyllästyski, ol Niku miälipire.
Unski jäi kumminki pohtima, et on tää aika merkiline tapaus sentä. Kui osuski juur sama aikka, et vietetä sisälisora alkamise muistoi ja samalas vasemistopualueitte ihmise kääntävä selkäs omil ehrokkail ja äänestävä oikeistoehrokast. Onk täs ny simmone paik, mist pruukata sano, et joku kääntty haurasas.
–Juu ei tämmöst ol enne nähty. Mut ei ihmisil ol nykyjäs oikke mittä ireolokiast tiatto, katotan telkkarist vaa milt joku näyttä ja ketä ossa paremi sanas asetta. Sama peli ol Vanhase Matil, et oma pettivä, mut hää o nii vanh kettu ja liukas luikku, ettei hää siit tainnu moksiska olla. See tiätyst kismit, ku Väyryne men erel.
Ai ai ku Vanhase Mat ols ymmärtäny pittä siit fiksust Sirkast kiine, minkä kans hää jo kerra ol kihlois. Ruattalaisekki ihastusiva kuin tyylikäs ja erustava hää ol. Mut Mat ei vissin tahro sitoutu, hää tykkä olla poikamiäs. Muija pakka ain rupsastama ajan kans ja muutenki tule vanhemite hankalaks. Tyttöystäväl voi vaik laitta tekstari, et eik tää ollu täs, keräs kamppes ennenku mää tulen koti ja kiitos seurast ja hyvä jatko, Armi juttel.
–Kaik ehrokka oliva vuarolas pöyrä viäres ja jokasel ol sama laulu, olen oikken tyytyväine tulokse ja kenttäväki on tehny paljo ja hyvä tyät, mut kaikkie naama ja kehon kiäl oliva aika myrtyne näkössi. Ainova ilone ol Huuhtasaar, hää seisos siäl vanhoje pappoje joukos ja pystys pitämä pintas loppussaakka vaik hänt tenteis kiusattin kaikke enemä. Aika hyvi ensmäse kaure kansaerustajalt, ku sysättin koht presidentehrokkaks.
–Kerttu kysäs et, mitä tee meinat, ku Paavo ilmot koto lähteväs taas ehrol, et olik häne muijas siit kovi ilone?
Armi ol varma, et ei ollu. Iha varmast hää ei taputtanu kässiäs ja hihkunu kiva kiva. Kyl mää uskon, et hää ajattel, et ei helkutis, jok tää rumpa taas alkka ja ruvetan tilama tuhanssi mukei. Mut minkäs hää sil äijäl mahta, ku see on ku fiäteräij, ku lyä laatikon kannen kiine, nii se pomppa siält koht taas, plop vaa, ja siin se o. Sinnikäs miäs kumminki, täytty myäntä.
– Siin o ny sit Saulil aika paljo erilaine kaus eres ku tää ensmäne, ku on se lapsiki tulos.
Kerttu ol sitä miält, et on hää iha erilaises asemas, ku joku nuarpari jossa Helsinki kerrostalo yksiös, misä laps huutta naama punasena koko yä, ku on kolikki tai tule hamppai. Vanhema ova rampane laps sylis ja hyssyttäne ja aamul tarttis jomman kumma lähte töihi ja hee ova tulle josta toiselt pualelt Suame eikä ol mummui ja mammoi liki auttamas. Kyl Saulil on huanei ja asunoi, misä saa nukku rauhas, jos on tärkjöi hommi aamul tiaros ja apuihmissi on kans pilvin pimei last hollama.
Juu, tähä saakka meekki olla saattu seurata noit Ruattin prinssei ja prinsessoi,mut nyy saara iha oma, suasi suamalaista.
– Nii ain, eikä tart pelkästäs sitä levjäsuist koira katto. Olumppialaisekki alkava koht, kansa tartte leippä ja sirkushuvei.
Mantar
