Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkoennusteet laaditaan tässä seuraavaksi.
***
Äkkiä käyvät asiat. Ei ole kuin kuukauden päivät siitä, kun tein ensimmäisen paikallisen koronauutisen. Vielä silloin oli vähän se olo, että tuleekohan tästä sen kummempaa.
Tämän jälkeen toimenpiteet ovat koventuneet. En olisi uskonut, että omana saati rauhan aikana tulee tilanne, jossa Tammisaaren-matka edellyttää hyvää syytä ja lupalappua.
Jossain mielessä hallituksen osa muistuttaa lapsikatraan komentamista: ensin pyydetään nätisti olemaan riehumatta, sitten kovemmin ja kun juuri on palkeiden täydeltä komentamassa, kopsahtaa jonkun pää kirjahyllyyn, poru alkaa ja räkätauti ehti siinä välissä hypätä nokasta toiseen.
Sehän on inhimillinen piirre kai, että viranomaismääräyksiä yritetään kiertää. Monet ne tarinat, joissa on tuotu aikoinaan määräyksiä isompi määrä tuliaisviinejä ja näin.
Kun Uudenmaan eristämisestä alettiin puhua, alkoi mieli askaroida sen parissa, että montaako tietä rajan yli taas pääsikään. Sen verran poliisissakin oltiin hajulla, että jo torstaina vakuutettiin pikkuteiden ja veneväylienkin valvonnan pelaavan. Nyt sitten nähdään, minkä määrän vaivaa kansalaiset ovat valmiita näkemään rajan yli päästäkseen huvin ja urheilun nimissä. Onhan tuolla metsäpolkuja ja jostain saa mopon lainaksi. Parempiakin kansanhuveja voi tässä tilanteessa keksiä.
Maakuntakyltin varjossa partioineen virkavallan huumorintaju ei muuten vielä maanantaina ollut nuupahtanut sille asteelle, että poliisiauton radiosta olisi soinut Matin ja Tepon ikihitti ”Et voi tulla rajan taa”.
Hämmentävissä yksityiskohdissa varautuminen näkyy: kaupan kassalta on seuraavan asiakkaan pulikat viety ja monessa paikassa vastaavasti maalattu turvavälimerkit kassajonon kohdille.
Vaan onhan hyvä, että tämä sattuu nykytekniikan aikana. Etäopetusmahdollisuuksia on tullut kehuttua ja lauantaina tuli kokeiltua sitä, miten toimii illanistuminen kokoustekniikan avulla: olohuoneen pöydälle avataan läppäri ja sitten vaan otetaan yhteys tuttaviin eri puolilla Suomea. Kukin särpii mitä särpii ja juttelee niitä näitä ja naamat näkyvät ruudulla ja puhe kuuluu. Kelpo ensiapu kyllä.
Perinteinen tekniikka tuo sekin iloa iltoihin: niin ikään lauantaina kannettiin kellarista kassillinen C-kasetteja ja aloitettiin sen selvittäminen, mitä on tullut joskus nauhoitettua. Ensi lauantaina jatkettaneen VHS-nauhojen kanssa ja minähän tiesin, että ne ja nauhuri kannatti pitää jemmassa.
Mene ja tiedä sitten. Ääninauhoilta paljastui jos ja mitä nuoruuden päivinä hyvänä pidettyä musiikkia, vanhoja kiekkoselostuksia ja nykyvinkkelistä katsoen käsittämättömistä syistä taltioituja radio-ohjelmia. Videonauhojen sisältöä ei arvaa veikatakaan. Yhtä kaikki oireet ovat selvät: koronaa ei ole, mutta niskan punoitusta ja halua vajota maan alle tultaneen havaitsemaan jälleen.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
