Tervepä terve. Toimituksen koillisviirin viikkonosto tehdään tässä seuraavaksi.
***
Hauskaa, miten moni tavoin voidaan kokea sama summa rahaa. Vanha vitsi on, että kaksikymppiä palkkaan lisää ei ole mitään, mutta sama summa siitä pois on paljon.
Viime viikolla revittiin internetin yhdessä kulmassa pöksyjä valtion hankinnoista; ministerien kuskaamiseen ostetaan muutama bemari vanhojen tilalle, ja joidenkin mielestä tämä on se tikki, joka vie puurot lasten suusta.
Vähän tekisi mieli kehottua rauhoittumaan. Kyse ei ole kuin työkaluhankinnasta. Varsinainen talouden valuvika on jossain ihan muualla.
Kaupungin käyttötalouden ja valtion hankintojen vertailu on kuin pistäisi samalle viivalle jatkojohdon ja appelsiinin, mutta summa asettui metkasti mittasuhteisiinsa Salon valtuustossa. Siellä kerrotun tiedon mukaan kaupunki maksaa sairaanhoitopiirille siirtoviivemaksuja koko lailla saman summan kuin mitä autot maksavat valtiolle. Rahalla ei siis varsinaisesti tehdä mitään, mutta sitä kuluu silti pikkukaupungilta muutaman bemarin verran vuodessa.
Vielä, kun tässä näkisi sen päivän, jona tätä paheksutaan voimallisesti torikahviossa.
Autoista vaahtoamiseen menevän tarmon voisi käyttää vaikka kalansavustukseen. Havaintojeni mukaan savusiikaa on ollut perin niukasti tarjolla.
***
Isompi asia otsikoissa on toki ollut Iso-Britannian ero Euroopan unionista. Tämä oli odotettavissa: jo mainiossa Pitkän Jussin majatalo-komediasarjassa höyrähtänyt hotellin isäntä katsoo pitkin hampain parhaaksi olla saksalaisvierailleen myötäsukainen, ”koska olemme nyt osa yhteisöä”, ja lisää olleensa asiaa vastaan.
Sarjassa käytetty continent-sana viittaa EU:n edeltäjään EY:hyn, johon saarivaltio liittyi vuonna 1973.
Tarttuvaa sorttia tämä on: ensin eroaa saarivaltio porukasta ja sitten saman saaren yhden valtion jalkapallojoukkueen valmentaja tehtävästään.
Eikä ihme: Englannin joukkueen esitys erosi Islannin esityksestä. Eikä edukseen.
***
Heip.
aku.poutanen
@pernionseudunlehti.fi
