Tervepä terve. Toimituksen itäkalenterin viikkosivua käännetään viimeistä kertaa tälle vuodelle tässä seuraavaksi.
***
Toivotuksissa sitä olisi joskus petrattavaa. Tarkoitan, että moni muistaa toivottaa rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta, mutta kun tässä eräänkin sepän karmeaa sotaretkeä Ukrainassa katsoo, toivoo että jos nimenomaan rauhallinen tämä tuleva vuosi olisi.
Hyvä nyt on katsojan silmässä siinä missä kauneuskin, joten olkoon sen kanssa.
Vuosien saranakohdassa on yleensä olo kuin kiivaassa tennisottelussa: pitäisi katsoa tänne ja tuonne yhtä aikaa, äitelimmillään vielä toivoa jotain ylevää tulevalta ja kaiken päälle niputtaa yhteen menneet viisikymmentäkaksi viikkoa.
Tai mistä sitä vielä tietää, mitä koko paketti sisälsi, kun pari päivää on jäljellä. Sen verran sisäistä Pollyannaa on jokaisessa oltava, että vielä muutamalta jäljellä olevalta päivältäkin passaa odottaa jotain yllättävää. Jos siis joku päättää tuoda toimitukseen esimerkiksi kirjoittajalle osoitetun säkillisen riihikuivaa tai vaikka kolme kiloa graavisiikaa, tuokaa se yllättäen.
Ja ettäkö kuka oli Pollyanna? Vanhan lastenkirjan päähenkilö, äkeän tätinsä hoteisiin päätynyt tyttö, joka yritti nähdä kaikessa hyvää ja iloisia yllätyksiä. Tämä tätiä kovasti ärsytti, mikä hänelle olikin ihan oikein.
Oma lukunsa on se, onko tässä liikaa muuttunut. Telkkarista sattui vastaan jouluna mainio elokuva, Jaakko Pakkasvirran ohjaama Jouluksi kotiin vuodelta 1975. Politiikkaa puhutaan siinä vuosikymmenen mainioon tapaan jopa haudalla ja työläisperheen elintaso on nykyiseen nähden niukka – mutta sivulauseissa ja haaveissa ja murheissa on paljon tätä päivää. Paavo Pentikäisen esittämä isä yrittää liikaa ja vilpittömästi, mitä on sitäkin liikkeellä.
Vaan takaisin asiaan ja siihen, että ei sillä savusiialla sanansijaa mihinkään ostaa voi. Vastaan tuli Hesarin juttu siitä, miten Ylöjärvellä politiikot ovat miettineet kutsuvansa paikallislehden päätoimittajan ja kustantajankin keskustelemaan lehden linjasta.
Asiassa ei ole mitään nauramista, kun tietää, että sikäläistäkin lehteä vetää etevä ammattimies ja että koko kärhämä on kaikkien ajan tuhlaamista – mutta takavuosien maalaiskomediat käyvät mielessä.
Joskus ammoin saattoi politiikan tai lehtienkin tekoon kuulua pisarointi, mieluummin vielä ruskeiden kuin kirkkaiden juomien – mutta lehden uutisointipäätökset eivät tietenkään poliitikoille kuulu pisaran vertaa edelleenkään.
Sitä paitsi nykyään on eri aineet, kun tätä mennyttäkin syksyä katsoo: eniten lehdenteossa rapaisilla teillä ja pimeinä iltoina kuluu tummapaahtoa ja Lasolia.
Yhtä kaikki olo aina näin vuoden viime päivillä on kuin kolmen päivän jouluruokakuurin jälkeen: jotain raikasta ja purtavaa tekee mieli.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
