Eurovaalien ennakkoäänestys alkoi eilen. Perniössä uurnilla käytiin vielä aloituspäivänä rauhalliseen tahtiin.
Vaalihuumaa on nostettu pikkuhiljaa. Eurovaalit näkyvät tiedotusvälineissä ja katukuvassa, mutta entistä isompi osa vaalikeskustelusta käydään verkossa.
Äänestäjälle vaalit ovatkin haaste: ehdokkaita on yli 250 neljästätoista puolueesta. Heistä osa on jo ajatuksiltaan ja tavoitteiltaan päivänpolitiikasta tuttuja. Tästä joukosta löytynee osa varmoista läpimenijöistä.
Ehdokkaiden toinen ääripää ovat poliittisesti hyvin kokemattomat ehdokkaat. Mukana on ehdokkaita monenlaisilla taustoilla. Kun osa ehdokkaista on tuntemattomampia, vaaditaan äänestäjältä omaa viitseliäisyyttä sen selvittämiseen, kuka ehdokkaista ajaa lähinnä itselle tärkeitä asioita. Tämä tarkoittaa sitä, että verkkoon pitää myös äänestäjän sukeltaa ehdokkaisiin tutustuakseen.
Se, että ehdokaslistoilla on pituutta, on pohjiltaan hyvä; lyhyys tarkoittaisi sitä, että yhteisten asioiden hoito ei kiinnosta.
Perustellusti voidaan tosin kysyä, ovatko eurovaalit se ympäristö, mihin lähdetään politiikan tekemistä tai mukanaoloa harjoittelemaan. Rutiini pitäisi hankkia ensin.
Arjen kielenkäytöstä on helppo löytää syyt sille, miksi äänestäjän kannattaa vaivansa nähdä. Usein puhekielessä todetaan EU:n olevan monenlaisen takana – joskus jonkun epäkohdan syypäänä, joskus oikealla asialla.
Juuri samaiseen, puheissa kaukaiseen ja hahmottomaan EU:hun ollaan nyt äänestämässä päättäjiä. Siellä tehdyillä päätöksillä on oma vaikutuksensa suomalaiseenkin arkeen.
