Teijon alueelta lähti vastikään tienpitäjälle eli Varsinais-Suomen Ely-keskukseen huolestunut kirje.
Kirjakkalaan, Teijolle ja Mathildedaliin tuovien maanteiden talvikunnossapito ei kylillä tyydytä ja ylläpitoon kaivataan lisää pontta.
Aihe ei ole puheena ensimmäistä kertaa lehden palstoilla.Tuttua on sekin, että liikenneasia puhuttaa: maalla melkeinpä jokainen autoilee ja näkemyksiä on yhtä monta kuin on ratin takana istuvia ihmisiäkin.
Reunaehdot ja vastaukset ovat vanhat tutut: tienpitäjällä ei ole käytössään liikaa rahaa eikä aura- tai hiekoituskalustoakaan ole hangaarikaupalla odottamassa ensimmäistä pyryn jälkeistä aamua. Joskus on pöpperöistä keliä valtaväylilläkin.
Erityisen työlästä tienpito lienee lounaisrannikolla, missä talveen voi mahtua niin pitkiä vetisiä ja jääliukkaita jaksoja kuin kirkkaita ja helppoja pakkaspäiviäkin. Ylläpidon osaaminen tuskin on vuosikymmenien aikana sulanut, mutta talven lumet ovat. Ennakointi on vaikeaa eivätkä vuodet ole veljeksiä keskenään. Jos vaikka sähkölaskuja jännittävissä kodeissa lauhaa säätä toivotaankin, liikenteellisesti helpoin tai ainakin mukavin voisi olla toisenlainen talvi.
Esimakua talvesta on saatu: tämänkin lehden ilmestyessä maa on eteläisessä Salossa ohuelti valkoisena ja ainakin risteyspaikat ovat liukkaita. Nykypäivän autot auttavat kuljettavaa monin tavoin ja hyvä niin, mutta fysiikan lakeja vastaan nekin ovat voimattomia. Liian kovaa ajetusta mutkasta lipsahtaa penkalle niin museokärry kuin uudempikin.
Juuri nyt on hyvä aika kerrata talviajon perusteita ja taitoja, joista olennaisin on kyky ottaa matkaan ylimääräistä aikaa ja pysyä rauhallisena. Kesäkeliä ei talviteille tule, vaikka hoitoluokka olisi mikä.
