Mathildedalin kylä on melkoisessa kukoistuksessa. Matkailullisesti kyseessä lienee Salon vilkkain postinumeroalue ja näkyvyyden määrä on valtava: lehtijuttuja, blogeja, sosiaalisen median julkaisuja sekä tietysti suusta suuhun kerrottuja kokemuksia kylältä kertyy kovaa tahtia.
Kaikki on tapahtunut nopeasti. Kaksikymmentä vuotta sitten kylä oli toisen oloinen kuin nyt: jos ei unohdettu, niin ainakin hiljainen. Kahvikupillista haluavalla saattoi olla edessään tenkkapoo, kun nyt pelkästään kahvila- ja ravintolatarjontaa on monen yrityksen verran.
Kasvu on monesti toivottu ilmiö, mutta liian nopeassa kasvussa on myös pulmansa. Mathildedalissa näitä on kirjattu kaksi: matkailijat eivät tahdo mahtua kylään ainakaan autoineen ja vakituisesti muuttoa miettivillä on sama ongelma: vapaita asuntoja ei ole ja esimerkiksi kaupungin tonttivaranto alueelle näyttää nollaa.
Tähän vastataan nyt ainoalla kestävällä tavalla eli kaavalla. Kaupunki kaavoittaa ja samaan aikaan iso maanomistaja eli Metsähallitus laatii omaa kehittämissuunnitelmaansa, jonka kaaavoittaja saa myös tiedokseen.
Kylän mittakaavassa puhutaan järeästä tekemisestä: yli 60 hehtaarin alue on kartallakin iso. Toivoa sopii, että sekä kehittämissuunnitelma että kaava etenevät ripeästi ja myötätuulessa. Esimerkiksi investointeja kylään miettivät tuskin odottavat loputtomasti.
Toisaalta myötätuuli ei tarkoita sitä, että kaavaa ja suunnitelmia pitäisi tehdä jotenkin lepsusti. Paikka on rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokas, samoin luonnoltaan. Kehittämistä on tehtävä hyvällä maulla ja harkiten. Aivan olennaista on muistaa sekin, että suunnitelmiin voi vaikuttaa: Metsähallitus kerää kommentteja omasta luonnoksestaan ja kaavan käsittelyvaiheisiin kuuluvat niin ikään nähtävilläolot. Sanomisen paikkoja on, kun ne käytetään.
Kaavoitus- ja kehittämishankkeet kertovat lahjomattomasti siitä, että jotain on tapahtunut. Kuka olisi uskonut vuosituhannen alussa, että kylään olisi joskus niin kova tunku, että lisätilaa tarvitaan.
