Tätä luettaessa hoitajien lakko on kestänyt kohta viikon. Ensi vaiheessa lakossa on 25 000 hoitajaa kuudessa sairaanhoitopiirissä ja lakko voi laajeta käsittämään 40 000 työntekijää.
Solmu vaikuttaisi politisoituvan ja muuttuvan vaikeammaksi avata.
Hoitajien palkkavaatimus on rohkea, yleisten palkankorotusten lisäksi on väläytetty 3,6 prosentin vuotuista nostoa. Mutta palkkakuoppakin on syvä ja vaatimuksia on juuri nyt helppo ymmärtää, kun tietää millaista repimistä erityisesti kahden vuoden pandemia-aika on hoitoalalla ollut. Palkkaero esimerkiksi muihin pohjoismaihin on saanut kasvaa rauhassa ja mitta on tullut täyteen. Lakon ajankohtaa on paheksuttukin, mutta jos oikeaa hetkeä jää odottamaan, sellaista tuskin koskaan tulee. Olemassa olevat ongelmat eivät häviä, vaikka uusia tulee.
Hoitajien osalta kyse ei ole vain rahasta, vaan myös työoloista. Toriparlamenteissa voidaan puhua kutsumusammatista, mutta on hyvä muistaa, että kutsumus ja sympatia eivät elätä. Eikä esimerkiksi hallinnon tehtäviin suinkaan houkutella tekijöitä kutsumuksella.
Aihe ei ehkä kosketa heti sellaista ihmistä, joka itse ei juuri nyt tarvitse hoitoa. Heitä lienee harvassa; useimmilla on vähintään joku läheinen jonkinasteisen hoidon tarpeessa. Jos ei tänään, niin ehkä jo ensi viikolla.
Vaikka lakon ei pitäisi vaikuttaa terveyskeskuksiin, ovat perus- ja erikoissairaanhoito joka tapauksessa niin kiinteässä vuorovaikutuksessa, että hoitoa tarvitseva ihminen helposti törmää myös lakon seurauksiin. Samalla kasautuu hoitovelka, kun lakon aikana hoidosta paitsi jäävien potilaiden jono kasvaa.
Eivätkä hoitajat ole yksin: kunta-ala antoi tiistaina laajan lakkovaroituksen ja esimakua aiheesta on saatu eilen ja tänään, kun kaksipäiväinen lakko sulki kunnallisia palveluja eri kaupungeissa. Kiinni on esimerkiksi varhaiskasvatuksen palveluja. Niitä yhdistää sairaaloihin vastuu ihmisistä – samoin se, että palkka ei ole missään suhteessa koulutukseen.
