Edessä on jouluviikko ja tänä vuonna pitkät vapaat mahdollistava sellainen; epäilemättä moni työssäkäyvä on pyrkinyt hoitamaan asiansa niin, että saisi koko viikon vapaaksi.
Se, mikä toisille voi olla tervetullut lepohetki syksyn jälkeen, voi toisille olla vaikeaa vastaanotettavaksi.
Kyse on yksinäisyydestä. Tuskin on kaukaa haettu ajatus, että monelle yksinäiselle joulu on hyvin ahdistavaa aikaa – etenkin, kun joulunpyhiä kovasti yhteisöllisenä ja yhteisenä aikana rummutetaan jo etukäteen. Perhe- tai sukujoulu on monen kertomuksen ja mainoksen kehyksenä, mutta miten tätä lukee ihminen, jolla ei ole läheisiä ensimmäistäkään.
Yksinäisyyttä ja yksin olemista ei pidä sotkea keskenään; joku voi nauttiakin aattoillasta omassa rauhassaan, mutta joukossa on monenlaisia tarinoita.
Karua kieltään kertoo se, että erilaiset palvelevat puhelimet eivät hiljene jouluna, oikeastaan päinvastoin.
Yksinäisyys voi olla soiton syy, samoin huoli joulusta esimerkiksi läheisten päihteidenkäytön vuoksi. Juuri tänään olisi oikea päivä miettiä, tuntuuko pisto sydämessä: vielä ehtii jättää juomat ostamatta, jos ajatuksena on, että edessä on viikon päivät rilluttelua.
Omalla tavallaan karua kertomaa on sekin, että asialla ovat myös muut kuin yksinäiset: Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelintoiminnan päällikkö on todennut, että jo ennen joulua puhelimeen tulee soittoja ihmisiltä, jotka kokevat joulusta paineita: unelmien joulussa on rima monella liian korkealla ja kalliissa hintaluokassa.
Näin ei toki pitäisi olla. Joulu tulee verhoja vaihtamatta ja kaappeja siivoamattakin. Tärkeämpää kuin ulkoisten puitteiden kunnostaminen voisi olla soitto tai käynti jonkun läheisen luona, sellaisen, jonka luona ei olekaan tullut aikoihin piipahdettua. Pienellä teolla voi olla iso merkitys.
Hyvä olisi muistaa sekin, että yksinäisyys ei katso ikävuosia.
