Tiistai toi surullisia uutisia Kuopiosta. Ammattiopiston tiloihin hyökännyt opiskelija haavoitti miekalla kymmentä ihmistä, yhtä heistä kuolettavasti.
Tapausta voisi verrata kouluampumisiin, joista viimeisimmästäkin on onneksi jo yli kymmenen vuotta.
Vähemmälle huomiolle voidaan jättää se, että keskustelu netissä lähti monin paikoin laukalle: siinä, missä omaisten surua olisi pitänyt muistaa, käytettiin paljon tarmoa tekijän syntyperän arvuuttelemiseen. Varsin pian poliisi tiedotti, että kyseessä on syntyperäinen suomalainen.
Ei ole vaikeaa arvata, että tiistain tapahtumat ovat olleet puheenaiheena oppilaitoksissa muuallakin kuin Kuopiossa.
Puhtain paperein tiistaista selviää viranomaispuoli: poliisi oli paikalla ripeästi ja epäilty oli otettu kiinni verraten pian. Terveydenhuolto hoiti oman osansa ilmeisen onnistuneesti ja tapahtuman jälkihoito on käynnissä sekin.
Ennakkoon varautuminen ja harjoittelu eivät ole pirujen maalaamista seinille vaan tositilanteessa niillä säästetään aikaa ja jopa ihmishenkiä. Edelleen on vailla vastausta kysymys teon syistä. Niitä ei tarvitse hyväksyä, mutta kun epäiltyä on kuultu, niitä voi yrittää ymmärtää. Samalla saadaan lisää työkaluja vastavanlaisten tapausten ehkäisemiseksi. Se lieneekin vaikein tehtävä. Poliisi voi harjoitella tehtäviä, sairaalat voivat harjoitella suuronnettomuuksien varalta – mutta millä erottaa satojen opiskelijoiden joukosta sen, jonka ajatus on kulkemassa siihen suuntaan, että jonain päivänä koululaukussa on mukana sapeli.
Oppilashuollosta leikkaamalla ja ryhmäkokoja kasvattamalla tämä työ ainakaan ei helpotu.
