Viime päivät on keskusteltu vilkkaasti rokotuksista. Luodon kunnassa todettiin tuhkarokkotapaus viime viikolla, ja tämä herätti huolen rokottamattomuuden vaikutuksista.
Jostain syystä nimenomaan pienellä tilkulla Pohjanmaata epäillään lääketiedettä: viime vuonna Pietarsaaressa koettiin hinkuyskäepidemia, ja samalta suunnalta kiirivät myös uutiset hopeaveden käytöstä. Pietarsaaren seudulla on ollut Suomen alhaisin rokotuskattavuus – joskin on hyvä muistaa, että aivan villin lännen menosta ei ole kyse: rokotuskattavuus oli kaikesta huolimatta viime vuonna silti lähes 90 prosenttia.
Asiasta ehti tulla jo politikoinninkin väline: opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) heitti, että rokottaminen voisi olla lapsilisän saamisen ehto. Perhe – ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) puolestaan esitti kepin sijasta porkkanaa: rahallista ekstralisää niille perheille, jotka lapsen kouluikään mennessä ovat huolehtineet perusrokotukset kuntoon.
Joku voisi nähdä avauksissa lähestyvät vaalit. Kumpikin esitys varmasti tähtää hyvään, mutta kolkomman kautta: lapsen hyvinvointi ei saisi olla vaihtoehto vasta, kun siitä hyötyy rahallisesti. Kyse on toisenlaisista arvoista, ja tuskinpa rahallinen bonus jääräpäisimpien mieltä muuttaakaan.
Rokotevastustajat vetoavat pelkoon rokotusten mahdollisista sivuvaikutuksista ja äärimmillään epäillään, että kyseessä on jonkinlainen salajuoni. Tiede ja tilastot ovat joka tapauksessa rokotusten kannalla, ja vastaväitteistä huolimatta ne ovat paras keino suojautua tietyiltä sairauksilta. Kyse ei ole vain omista lapsista, vaan siitä, että muita ei saa tartuttaa. Rokottaminen ei ole yksityisasia, jos sitten tarkoituksena ei ole pitää lapsia täysi-ikäisyyteen asti erossa muista ihmisistä.
