Kevään eduskuntavaalien alla puhutaan varmasti myös ja ennen muuta siitä, mihin valtion vähiä rahoja olisi entistä enemmän seuraavalla vaalikaudella pistettävä: tekniikkaan ja infraan, ihmisten hoitoon vaiko kulttuuriin.
Veikkaus tuskin menee paljoa pieleen, jos arvelee ainakin kahden ensin mainitun olevan toritapaamisissa vahvoilla.
Taiteen puolestapuhujienkaan ei kannattaisi syyttä vaieta. Parhaimmillaan kulttuuri ja taide tulevat todella osaksi arkea, lisäävät hyvinvointia ja parantavat elämänlaatua. Asia on moneen kertaan tutkittu ja todettu.
Erinomainen käytännön esimerkki on kuntien prosenttiperiaate, josta viimeksi on tehnyt päätöksen Kemiönsaari: kuntaan nousevan uuden päiväkodin rakennuskuluista prosentti pistetään taiteeseen, joka tulee osaksi rakennusta. Paljoa tavallisemmassa ympäristössä ei kuvataide – ja vielä paikallinen sellainen- voisi vastaan tulla.
Eduskuntavaaleissa ei päätetä kuntien tekemisistä, mutta vedetään samalla joitain suuntaviivoja sille, miten valtio on osaltaan mukana. Eilen uutisoitiin, että opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 5,4 miljoonaa euroa kulttuuritilojen rakentamiseen ja peruskorjaamiseen. Yllätys ei ole, että isoimmat hankkeet osuvat myös isoimpiin kaupunkeihin. Rahaa pitää toki jatkossa riittää myös pienempiin keskuksiin.
Toiminnan tärkeä apu ovat olleet kulttuurin valtionosuudet, jotka vielä ensi vuonna pysyvät totutulla tasolla. Uuden eduskunnan käsissä on, mihin suuntaan osuudet sen jälkeen kehittyvät. Ajatella voi niinkin, että kulttuuriin pistetty euro tuottaa hyvinvointia ja sitä kautta jonkun euron rahaa takaisinkin.
