Saaristokaupunki Parainen on ollut maakunnan uutisotsikoissa viime päivät.
Kaupungin keskustassa eteen tuli kriisinpoikanen, kun vesihanat ehtyivät. Syynä oli vanhan vesiputken hajoaminen kahteen otteeseen ja putken työläs korjaaminen.
Hämmästyttävää on, että kaupunki joutui ohjeistamaan asukkaita useammin kuin kerran. Olettaa voisi, että ei-välttämättömät asiat kuten autonpesut ja nurmikonkastelut jätetään oitis pois päiväohjelmasta, jos tiedossa on että vesi saattaa loppua.
Osaltaan tämä kertoo tietystä luotosta yhteiskunnan järjestelmiin; kunnan hanasta veden ei uskota loppuvan, vaikka esimerkiksi oman kaivon varassa oleville veden järkevä käyttö kuivana kesänä on monesti arkipäivää.
Perniönseudun Lehti kertoi viime viikolla Kotaladon vesiosuuskunnan hankkeesta, jonka avulla Salossa saadaan yhdistettyä kolme vedenottamoa toisiinsa juuri huoltovarmuuden nimissä. Paraisten ja Salon vesijohtoverkkoa ei tietenkään voi suoraan verrata toisiinsa, mutta onnettomuus osoittaa että varajärjestelmiä ja suunnitelmat niiden käyttöönottamiseksi on hyvä olla olemassa.
Tapaus osoittaa sen, että aina perusinfran pettäminen ei ole sidoksissa luonnonoloihin kuten myrskyihin tai pakkasiin. Tekniset laitteet ja ihmisen tekemät rakenteet ikääntyvät, kuluvat ja voivat vioittua koska vaan.
Keskellä kukkeinta kesää ensiapu on helposti haettavissa; pulloveden ostoon pääsee, kun myrskyn kaatamat puut eivät motita ketään kotiinsa, paleltuminen ei uhkaa ja pelastuslaitokseltakin joutaa yksikkö raivaustöiden sijaan vettä jakamaan.
Siitä huolimatta keskellä kesääkin kannattaisi pitää se vesipullo, kännykän vara-akku ja taskulamppu valmiina paikoillaan. Tästä saatiin osoitus tiistaina, kun Utön saaren sähköt katkesivat merikaapelin vaurioiduttua.
Nähtäväksi jää, miten saarella selvitään. Varavoimakone humisee sähköä välttämättömyyksiin jo tätä luettaessa, mutta itse vian korjaamiseen voi mennä viikkoja.
