Tätä luettaessa ovat viime vuotta korkeammalla tasolla niin tupakan, viinaksien kuin makeistenkin hinnat.
Nautintoaineiden – tai paheiden – hintoja nostaa verojen korottaminen.
Tavoite tietysti on kunniakas: vähentää niin alkoholin, tupakan kuin karamellien käyttöä ja hillitä tuontia.
Totta onkin, että tilanne ei ole aivan kohdallaan. Esimerkiksi alkoholista aiheutuvat haitat ovat merkittäviä, mitattiin niitä sitten miten hyvänsä. Listalla on niin sairauksia, ennenaikaisia kuolemia kuin liikakäytöstä aiheutuvaa inhimillistä haittaakin. Pitkän listan miinuksia voi kirjata niin limsoista kuin tupakastakin, jos puhutaan nimenomaan liiallisesta käytöstä.
Eri asia on, onko hintojen korotus mikään ratkaisu. Ei välttämättä ole, ja tämä tiedetään hallituksessakin. Nyt voimaan astunut alkoholiveron korotus on pienempi kuin vielä keväällä esitettiin. Yksi peruste maltilliselle korotukselle on se, että ronskimmalla nostolla juotavien tuonti ulkomailta kääntyisi jälleen kasvuun.
Kymmenkunta vuotta sitten alkoholiveroa laskettiin ja tämä näkyi oitis: olutta myytiin nykyvinkkelistä katsoen uskomattoman halvalla ja se oli jopa kauppojen sisäänvetotuote. Tilastot osoittavatkin kulutuksen tuolloin nousseen ja haittavaikutusten lisääntyneen.
Saatavuuden hankaloittaminen onkin vaikutuksiltaan pienempi muutos kuin hintojen laskeminen. Vanha sanonta muistuttaa, että viinaan on rahaa aina, eikä kuivin suin oltu kieltolainkaan aikaan.
Hyvä rahastusautomaatti nautintoaineiden verotus tietysti on, jos veron määrän ja kotimaassa tapahtuvan myynnin välillä löytyy sopiva kompromissi.
Tavassa, jolla alkoholia juodaan, on edelleen paljon jotain kovin perinteistä: monelle enemmän on sama kuin parempi.
Käyttötottumuksia voi tietysti yrittää sysiä oikeaan suuntaan, mutta pysyvä kulutuksen pieneneminen lähtee aina käyttäjän omasta halusta, ei hinnoittelusta.
