Yhdistysten ja järjestöjen rooli ja tehtävä muuttuu jatkuvasti. Entistä vähemmässä lienevät tapaukset, joissa yhdistys on olemassa vain jäseniään varten, näiden huviksi tai hyödyksi. Yhdistysten, seurojen ja jäsenten tehtävät entistä enemmän liittyvät yhteiseen hyvään.
Mallitapauksia ei tarvitse hakea kaukaa. Esimerkiksi Särkisalossa kaavaillaan palkattavaksi jopa työntekijää yhteisöjen välistä yhteydenpitoa kohentamaan, tarkoituksena on että järjestöt eli kolmas sektori toimisi muun muassa seurakunnan pienenä lisäresurssina. Salon kaupunki puolestaan kysyy parhaillaan yhdistyksiltä ja seuroilta halukkuutta ottaa ranta-alueita hoitoon.
Esimerkit kertovat osaltaan siitä, että työnjako on muuttumassa. Siinä, missä julkiset resurssit eivät riitä ja yksityisiin ei ole varaa, paikkaavat kolmanneksi sektoriksi kutsutut järjestöt sen, mihin rahkeet riittävät.
Asia on ajankohtainen muuallakin kuin Salossa; harva on se kunta, joka ei parhaillaan laskisi, mihin rahat riittävät. Tällöin herkästi lähdetään vähentämään ei-lakisääteisiä palveluja kuten uimarantoja – tai ainakin pyritään sysäämään hoitovastuu ulkopuolelle.
Kehityksen voi nähdä monesta näkökulmasta. Jonkun mielestä kaupungin tulee ilman muuta hoitaa kaikki kuten tähänkin asti, seuraavan mielestä se hoitaa joka käyttääkin. Maaseudulla on toki esimerkiksi tiekuntien myötä pitkät perinteet rakenteiden ylläpitämisestä pääosin omin voimin.
Kehityksessä ei ole mitään pahaa, kunhan muistetaan että kyseessä on edelleen kahden kauppa. Yhdistyksiltä kehitys ja lisävastuun saaminen edellyttää vankkaa sitoutumista kulloiseenkin projektiin.
Julkinen puoli ei puolestaan tiukassakaan taloustilanteessa voi vetää rahahanojaan täysin kiinni. Yhdistyksille on löydyttävä esimerkiksi toimitilaa tai materiaaliapua talkoisiin.
